EU:n hävittämiskielto on virallisesti voimassa: historiallinen päivä muotialalle?

Heinäkuun 19. päivästä alkaen vaatemerkit eivät enää saa polttaa ylijäämävarastojaan tai antaa 'hävittää' niitä millään muullakaan tavalla. Tämä tekee suurten erien tilaamisesta tehtaalta – eli suurista tilauksista alhaisin kustannuksin – vähemmän houkuttelevaa. Jatkossa ostajan on vastattava seurauksista, jos tavaraa jää yli.

'Myymättömien tuotteiden hävittämiskielto' lyhyesti

Euroopassa arviolta 4–9 prosenttia myymättömistä vaatteista hävitetään vuosittain ennen kuin niitä on koskaan käytetty. Tämä tuhlaus aiheuttaa EU:n tietojen mukaan noin 5,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä – mikä vastaa suunnilleen Ruotsin vuoden 2021 nettopäästöjä. Pelkästään Ranskassa hävitetään vuosittain noin 630 miljoonan euron arvosta myymättömiä muita kuin elintarvikkeita, kertoo The Fashion Law. Merkittävä osa tästä on peräisin palautuksista.

Ongelman ratkaisemiseksi Brysselissä kehitettiin osana ekosuunnitteluasetusta (ESPR) väline: kielto, joka koskee myymättömien vaatteiden, asusteiden ja kenkien hävittämistä. Ammattilaiset puhuvat myös 'myymättömien tuotteiden hävittämiskiellosta' (ban on destruction of unsold goods). Jäsenvaltiot päättävät itse rikkomuksista määrättävien sakkojen suuruudesta ja siitä, kuka valvonnasta vastaa (esimerkiksi Alankomaissa ILT ja NVWA).

Kieltoon liittyy myös raportointivelvollisuus: suurten yritysten on helmikuusta 2027 alkaen julkistettava vakiomuodossa, kuinka paljon myymättömiä tuotteita ne heittävät pois ja mitä niille tapahtuu (kuten kierrätys tai kaatopaikalle sijoittaminen). Pienemmille yrityksille molemmat velvoitteet tulevat voimaan vasta vuonna 2030. Toistaiseksi muutokset koskevat siis vain Zaran tai Sheinin kaltaisia toimijoita.

Mitä on 'tuhlaus'?

ESPR-asetuksen 'hävittämisen' määritelmä keskittyy jätehierarkian (waste pyramid) alimpaan osaan. Kyse on tuotteista, jotka tarkoituksellisesti sijoitetaan kaatopaikalle, poltetaan tai käsitellään energian talteenottoa varten sen jälkeen, kun ne on tietoisesti luokiteltu jätteeksi.

Jos yritys lahjoittaa vaatteet, myy ne käytettynä (re-use) tai muokkaa niistä jotain uutta (upcycling), se ei kuulu kiellon piiriin. Hyvistä kiertotalousaikeista huolimatta tällainen määritelmä luo myös porsaanreiän lakiin. Yleinen kritiikki on, että suuret yritykset, joilla on vahvaa juridista osaamista, löytävät keinoja viedä ongelma muualle myymällä myymättömiä varastoja massoittain 'käytettyinä vaatteina' tai 'jäännöserinä' EU:n ulkopuolisille kauppiaille (esimerkiksi Länsi-Afrikkaan tai Latinalaiseen Amerikkaan). Paperilla tämä on uudelleenkäyttöä (ja siten laillista), mutta käytännössä valtava osa näistä vaatteista on myyntikelvottomia ja päätyy lopulta jättimäisille tekstiilijätevuorille ulkomailla. Tämä ei ole merkkien ongelma, sillä siellä EU-säännöt eivät enää päde.

Mahdollisuus deadstock-tekstiileille

Brändit ja ateljeet, joilla on laadukkaita kankaita, näkevät velvoitteessa myös tervetulleen haasteen luoda uutta muotia 'deadstock-materiaaleista': ylijääneistä kankaista tai kokonaisista vaatekappaleista. On jo pitkään tiedetty, että tämä uudelleenkäytön muoto johtaa kiinnostavaan muotiin ja positiivisiin ympäristövaikutuksiin. Nona Source -alustan kaltaiset palvelut, jotka LVMH lanseerasi vuonna 2021 osana ympäristöstrategiaansa, yhdistävät suunnittelijoita suurten luksustalojen 'arkistokankaisiin' ja -nahkoihin 'kilpailukykyisin hinnoin'. Toistaiseksi näitä materiaaleja on saatavilla vain Euroopassa. ESPR-asetus voi antaa tällaiselle liiketoiminnalle uutta vauhtia.

Alan reaktioita

Loppujen lopuksi ESPR-asetuksen tarkoituksena ei ole ainoastaan tehdä alasta kestävämpää sisältäpäin, vaan myös opastaa kuluttajia läpinäkymättömässä muotiteollisuudessa. "Lailla on tärkeä arvo, koska se tekee sekä yritykset että kuluttajat tietoisiksi tarpeesta torjua tuhlausta", sanoo Belgian alan järjestön Creamodan johtaja Lizbeth Nowé.

Hän suhtautuu kuitenkin epäilevästi lain vaikutuksiin Benelux-maissa. Paikalliset merkit tuottavat siellä suhteellisen pieniä määriä; käytännössä nämä tuotteet löytävät jo toisen kodin alennusmyyntien, markkinoiden, outlet-myymälöiden tai jäännöseriä ostavien tukkukauppiaiden kautta. Laki lähinnä vahvistaa näiden maiden olemassa olevia käytäntöjä ja pakottaa yritykset pitämään niistä jatkossa kirjaa.

Nowé huomauttaa myös, että säännöissä on useita poikkeuksia. Turvallisuusriskin aiheuttavat tuotteet, teollis- ja tekijänoikeuksia loukkaavat vaatteet, liian vahingoittuneet tai likaantuneet kappaleet sekä tuotteet, joille ei löydy ostajaa kahdeksan viikon aktiivisen myynnin tai lahjoitustarjouksen jälkeen, saa hävittää. Niin kauan kuin merkki voi osoittaa käyneensä nämä vaiheet läpi, mikään ei juuri muutu.

Toisaalta hän ennakoi, että uusien tullisääntöjen, jotka verottavat Eurooppaan saapuvia paketteja ankarammin, myötä Sheinin kaltaiset alustat siirtävät toimintamalliaan yhä enemmän kohti eurooppalaisia varasto- ja jakelukeskuksia. (Katso: Sopu syntynyt: EU ottaa käyttöön tiukemmat tullisäännöt verkkokaupalle.) Tällöin on mahdollista, että myös myymättömien tuotteiden määrä EU:n sisällä kasvaa, ja kiellosta tulee näille toimijoille "erittäin relevantti".

Nowé selittää: "Kansainvälisille alustoille tulee nyt vähemmän houkuttelevaksi toimittaa tuotteita suoraan Kiinasta eurooppalaisille kuluttajille. Jotkut toimijat valitsevat jakelun EU:n alueella sijaitsevista varastoista, mikä siirtää myös riskin. Yritysten on ennakoitava kysyntää etukäteen. Virheet näissä ennusteissa voivat johtaa suurempiin varastoihin, useampiin palautuksiin ja mahdollisesti myös useampiin ylijäämä- tai myymättömiin tuotteisiin EU:n sisällä. Näille Euroopan maaperällä oleville tuotteille on sitten löydettävä vaihtoehtoinen käyttökohde, kuten jälleenmyynti, uudelleenkäyttö tai lahjoittaminen."

Asiaan liittyy kuitenkin nyansseja. Oikeudellinen arviointi riippuu useista tekijöistä, kuten siitä, kuka tavarat omistaa, onko tuotteet saatettu EU:n markkinoille ja mikä osapuoli lopulta päättää tavaroiden hävittämisestä.

Saksan alan järjestö Gesamtverband textil+mode ottaa tiukemman kannan ja toteaa, että uusi toimenpide on todellisuudesta vieraantunut ja rasittaa kotimaista teollisuutta lähinnä tarpeettomalla byrokratialla.

Jonas Stracke, järjestön kiertotaloudesta ja resurssitehokkuudesta vastaava johtaja, sanoo: "Yksikään saksalainen tai eurooppalainen valmistaja ei noin vain hävitä uusia tuotteita, vaikka lain nimi antaakin sellaisen vaikutelman." Asiantuntijan mukaan vaatteilla on paikallisille pk-yrittäjille edelleen arvoa, ja ylijäämät päätyvät käytännössä outlet-myymälöihin tai hyväntekeväisyyteen. Vain minimaaliset määrät, jotka ovat käyttökelvottomia kuljetusvaurioiden (kuten homeen) tai merkittävien tuotantovirheiden vuoksi, poistetaan käytöstä.

Stracke jatkaa: "Kestävyyden lisäämiseksi tarvitaan ennen kaikkea hyvin toimivia keräys-, lajittelu- ja kierrätysrakenteita sekä markkinat kierrätetyille tekstiilikuiduille. Niin kauan kuin nämä edellytykset puuttuvat EU:sta, hävittämiskielto kaikkine ylimääräisine hallinnollisine rasitteineen jää pelkäksi paperitiikeriksi."

Saksalaisjärjestön suurin turhautumisen aihe on se, että eurooppalaiset muotimerkit saavat uutta sääntelyä, kun samaan aikaan markkinoille virtaa päivittäin satojatuhansia paketteja halpaa aasialaista ultrapikamuotia – tosin sääntely on tiukentunut viime kuusta lähtien. Koska näillä alustoilla ei usein ole eurooppalaista pääkonttoria, niiden aiheuttamaan ylituotantoon on juridisesti vaikea puuttua, vaikka halpa tekstiili tukkii paikalliset vaatekeräysastiat.

Espanjassa muotijättien, kuten Inditexin (Zaran emoyhtiö), läsnäolon vuoksi suhteellisen monet yritykset kuuluvat ensimmäiseen aaltoon, jonka on noudatettava lakia. Gema Gómez, Asociación de Moda Ética y Sostenible (AMES) -järjestön varapuheenjohtaja, katsoo, että yrityksille tulee paljon uutta kerralla: uudet ekosuunnitteluvaatimukset, digitaaliset tuotepassit, laajennettu tuottajavastuu (EPR), asianmukainen huolellisuus (due diligence), viherpesun vastaiset säännöt ja lisääntynyt läpinäkyvyys.

Tästä paineesta huolimatta Gómez näkee, että monet pk-yritykset ovat odottavalla kannalla: "Monissa tapauksissa yritykset odottavat, että koko sääntelykehys on voimassa, ennen kuin ne ryhtyvät toimiin." Tämä on vaarallinen strategia, hän varoittaa, sillä sääntelystä on tullut puhtaasti juridisen velvoitteen sijaan strateginen liiketoimintamahdollisuus.

Hänen suurin huolensa on, että laki ainoastaan siirtää ongelman muualle. "Jo nyt noin 80 prosenttia Euroopasta viedyistä vanhoista vaatteista päätyy globaaliin etelään." Gómez pelkää, että merkit, joilla ei ole vaihtoehtoja Euroopassa, kuljettavat ylijäämänsä rajan yli ja hävittävät ne siellä.

Hän suhtautuu ESPR-asetukseen kriittisesti mutta toiveikkaasti: "Todellista kiertotaloutta ei mitata ainoastaan sillä, kuinka paljon vaatteita onnistumme pelastamaan, vaan sillä, miten voimme rajoittaa ylituotantoa jo lähtökohtaisesti."

Hävittämiskielto löytyy ekosuunnitteluasetuksen 25 artiklasta.